18. lokakuuta 2011 - Neiti Nirppanokka
" Ei oo totta... " hihitin seistessäni erään tarhan portilla punainen riimunaru kädessäni. Katselin tarhan elämää aikeissani hakea uusi hoidokkini sisälle harjattavaksi, mutta en päässyt naurunpuuskaltani porttia edemmäs. Näky tarhassa oli nimittäin aivan hulvaton. Muut hevoset, muunmuassa Velho ja Venla seistä jököttivät kuran keskellä polviaan myöten mutaisina, kun taas hoitohevoseni Juverna seisoi tarhan ainoassa kuivassa läntissä keskellä aitausta ja nyrpisteli nenäänsä kuralammikkoille. Kun sain taas itseni hillittyä avasin tarhan portin ja yritin maanitella punaisella sadeloimella varustettua tammaa luokseni. Se ei kuitenkaan ottanut kutsua kuuleviin korviinsa vaan seisoi arvonsa tuntevana kuivalla maalla. Näin oitis että tamma ei mutaan astuisi taistelutta. Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaa tarhan keskelle yrittäen väistellä kaikista upottavimpia kohtia. Viimein pääsin kuin pääsinkin kuivalle läntille ja nappasin Juvernan riimusta kiinni. Tamma hätkähti pienesti ja katseli minua epäluuloisena.
" Juu ei hätää, mennääs nyt sisälle neiti nirppanokka ", totesin rauhallisesti ja lähdin kirjaimellisesti vetämään Juvernaa perässäni talliin.
Tallin käytävälle päästyämme talutin nyrpeän tamman karsinaansa ja päästin sen sinne irti. Juverna kiersi karsinansa pari kertaa ja asettui sitten lepuuttamaan korvat lupsuen toista takajalkaansa takamus ovelle päin. Ripustin hymyillen riimunarun karsinanoveen ja menin tamman viertä sen eteen. Avasin loimen soljet ja olin keplotellut sadeloimen Juvernan päältä ennenkuin se ehti reagoimaan juuri mitenkään. Vietyäni loimen kuivaushuoneeseen hain varustehuoneesta Juvernan harjapakin ja lähdin takaisin karsinalle. Tamma mulkaisi minua pahasti oven avatessani, mutta minä astelin päättäväisesti sen vierelle ja aloin harjata sen karvaa pitkin vedoin. Pari kertaa Juverna kokeili minua esittelemällä hampaitaan ja tömistämällä jalkojaan uhkaavasti, mutta minä komensin sitä lopettamaan ja se totteli vähän ajan päästä tyytyen vain muljauttelemaan silmiään aina kun lähestyin sen päätä tai muita herkkiä kohtia.
Harjausta lopetellessani taputin Juvernan kaulaa ja kaivoin sille taskustani porkkananpalan.
" Nooin, sä olet tän ansainnut kun käyttäyidyit ainakin suurimman osan ajasta tosi mallikkaasti... " kehuin tammaa ja rapsuttelin sen säkää kun se rouskutti herkkua selvästi itseensä tyytyväisenä. Hymyilin ja totesin että meidän ensimmäinen hoitohetki oli sujunut melko moitteitta. Niinpä jätin Juvernan karsinaansa odottelemaan tuntien alkua ja lähdin itse katsomaan josko Jenny tarvitsisi apuani tallihommissa.
---------------------------------
J: Aww, oikein suloinen pieni kertomus ja juuri sopiva alku teille molemmille. Juvernan olisi tietysti voinut laittaa hoidon ajaksi kiinni, mutta hyvin tuo näytti sujuvan tamman mielenosoituksista huolimatta. Tervetuloa Hiirengin tallijengiin! (:
