nvh-r. Thorbøjrn av Skogeskil

Hoito-ohjeet
• Tunnusväri oliivinvihreä
• Jännesuojat etusiin
• Ei tarvitse loimitusta talvellakaan
- Asuu pihatossa joten hikeen ratsastamista vältettävä talvella

Ruokinta
Kauraa ½ - 0 - 1 litraa
Pellavarouhetta 0 - 0 - 1 desilitraa *
Kivennäisiä 0 - 0 - 1 desilitraa
Heinää 1 - 2 - (1) - 2 kiloa
+ leipää, omenaa ja porkkanaa voi lisätä joukkoon

* Turvotetaan vähintään 30 minuuttia kuumassa vedessä ennen muiden rehujen lisäämistä

Hohhoijjakkaa! Thore-palleroa rupesi haukotuttamaan kesken harjaushetken, ja minä ryntäsinkin oitis kameran kanssa kuvia napsimaan!

Ensimmäisen hoitokertani kunniaksi harjasin Thoren tänään superhyvin! Ruuna nautti hoitohetkestä niin paljon, että se miltei nukahti. Ensin sen silmäluomet alkoivat lupsahdella kiinni ja alahuuli alkoi lörpähdellä hassusti! Vasta kavioita puhdistaessani ruuna koki kovan pudotuksen takaisin arkeen, kun keskeytin sen päivätorkut vaatimalla jalkaa ylös. Syvään huokaisten Thore kuitenkin nosti kinttunsa puhdistusta varten. Taskuissani rapisi, ja selvästi hieman ahne otus olikin heti kerjäämässä! Pakkohan sille oli antaa pieni porkkanan palanen, niin nätisti se katsoi minuun tummilla silmillään!

---------------------------------
J: Hahah, aivan ihanan suloisen söpö kuva, ei tuosta voi olla pitämättä! Myös mukavan kompakti "tarina", jonka voi hyvin kuvitella valokuvan taakse kirjoitetuksi lyhyeksi muistelmaksi. Tervetuloa Hiirengin tallijengiin! (:

Sovitaan, että tänään on torstai :D

Olin juuri rullannut lattialta sikin sokin lojuneet pintelit, kun huomasin epäkohdan muutoin niin moitteettomassa satuloiden rivistössä – Thoren satula oli kurainen ja pölyinen kuin mikä! Nappasin sen syliini ja kipitin sohvan luokse. Laskin satulan sohvalle, istuin itse viereen ja aloin puhdistaa sitä. Tumma nahka alkoi pian kiiltää kuin uusi, vaikka satula olikin selvästi jo kovassa käytössä ollut. Harjasin myös satulavyöstä enimmät hiekat ja karvat pois, samoin satulahuovasta. Puunaus oli tuottanut tulosta, ja vein satulan takaisin paikoilleen. Ajattelin samaan syssyyn puhdistaa myös suitset. Etenkin kuolaimet olivat melkoisen törkyisen näköiset ja niistä huomasi kyllä, että ruuna oli tainnut napsia ruohoa ratsastuksen lomassa! Liotin kuolaimia hetken vedessä, ja sen jälkeen raaputin irti kaiken, mikä kuolaimista lähti. Nahka-osat puhdistin siihen varatulla saippualla. Lopuksi kuivasin suitset pienellä pyyhkeellä, ja paketoin ne kauniisti takaisin naulaan. Katselin tyytyväisenä työni tuloksia ja olin juuri astumassa ulos satulahuoneesta, kun ovella minua vastassa seisoi pieni, ujon näköinen tyttö.

- Moi! Etsitkö jotain? kysyin tytöltä hymyillen.
- Joo… tai siis… Tänään olis ratsastustunti, ja mun pitäs mennä sillä vuonohevosella… tyttö vastasi hiljaa.
- Thorella? Oletko mennyt sillä ennen?
- En… tuota… voisitko auttaa mua laittamaan sen valmiiks? Kun en osaa ite… tyttö mumisi minulle, ja katsoi maahan.
- Totta kai! Mun nimi on Roosa, mutta Risuks mua usein sanotaan. Olen Thoren hoitaja, joten voin auttaa!
- Risu, aika hassu nimi. Miks sua sanotaan Risuks? tyttö kysyi jo hieman rohkaistuneena.
- Noo, lapsuuden aikainen lempinimi, naurahdin ja jatkoin:
- Hei, haetaanko Thore nyt ulkoota? Voidaan harjata ja varustaa se yhdessä!
- Joo! Mä oon muuten Maria.
- Kiva nimi! vastasin hymyillen, ja nappasin riimunnarun käteeni.
- Mennään nyt hakemaan Thore pihatosta!

Thore möllötti pihatossa hieman hiekkaisena, joten pääsisimme Marian kanssa harjauspuuhiin ennen tuntia. Onneksi aikaa oli vielä puoli tuntia, joten kiire meille ei ainakaan tulisi. Maria odotti aidan ulkopuolella, kun hain Thoren pihatosta. Se torkkui Rasmuksen vieressä, joten kiinni saaminen ei ollut mikään ongelma. Talutin ruunan Marian luokse.
- Ootko ikinä taluttanu hevosta?
- En…
- No, haluatko kokeilla?
- Oikeestikko? Maria kysyi silmät innosta loistaen.
- Joo! Tiiätkö, miten riimunnaruu pidellään? Ota oikeella kädellä kiinni Thoren riimunnarusta, juu siitä kohti, hyvä. Ja vasemmassa kädessä pidät sen loppunarun. Hyvä, nyt lähdetään.
Pieni tyttö oli selvästi iloinen, kun sai opetella hevosten käsittelyä! Varmuuden vuoksi kävelin kuitenkin Thoren toisella puolella ja olin valmiina ottamaan kiinni sen riimusta. Vaikka Thore olikin rauhallinen, ei voinut koskaan tietää, mitä tapahtuu. Maria sai kuitenkin talutettua Thoren itse. Veimme sen talliin, ja laitoimme käytävälle kiinni. Muut alkeistuntilaiset puunasivat hevosiaan niiden omissa karsinoissa, ja muutama hoitaja opasti heitä. Myös Jenny oli tallissa, ja hymyili minulle, kun kiinnitimme Thorea yhdessä Marian kanssa.

Ruuna seisoi kiltisti paikallaan, kun opetin Mariaa, miten hevosta harjataan. Tyttö tarttuikin innokkaasti harjaan, ja alkoi puunata Thorea. Kavioiden puhdistusta tyttö hieman vierasti, mutta sain hänet houkuteltua puhdistamaan etukaviot niin, että pidin itse jalkaa ylhäällä ja Maria puhdisti kaviot. Harjattuamme Thoren hain satulan, ja näytin Marialle, miten se laitetaan paikalleen. Tyttö oli kuitenkin vielä niin pieni, ettei itse yltänyt tai jaksanut sitä nostaa. Koska Thore on rauhallinen ja kiltti hevonen, annoin Marian laittaa sille suitset. Kuolaimia tyttö ei vielä uskaltanut laittaa Thoren suuhun, mutta neuvoin, miten kaikki remmit laitettiin kiinni. Neuvoin vielä Mariaa, mistä löytää kypärän, kun hänellä ei sellaista vielä ollut, ja sitten olimmekin jo valmiina lähtöön! Lähdin mukaan lähinnä henkiseksi tueksi.

Kentällä autoin Marian Thoren selkään, ja mittasimme yhdessä jalustimet. Kiristin satulavyötäkin hiukan, ja toivotin onnea tunnille.

- Risu! Mette huusi kentän toiselta puolelta.
- No?
- Voitko taluttaa Thorea tämän tunnin?
- Joo, mikäpäs siinä, sanoin ja kipaisin hakemaan kentän laidalta riimunnarun. Kiinnitin sen Thoren suitsiin, mutta annoin narun olla melko pitkä, että Maria pääsisi itse ohjaamaan ja tekemään mahdollisimman paljon.

Aluksi kävelimme vain uraa pitkin. Vilkaisin Mariaa, joka näytti hieman pelokkaalta Thoren selässä.
- Ei hätää, Maria. Hyvin se menee.
Tyttö reipastui selvästi, ja hymyili minulle varovasti.
- Noniin, ottakaa ravia! Muistatteko, miten hevosen saa ravaamaan? Painakaa molemmilla jaloilla sen kylkiin, eli antakaa pohkeita, Mette neuvoi.

Maria antoi Thorelle pohkeita, mutta mitään ei tapahtunut. Ruuna löntysti laiskasti käynnissä. Tyttö alkoi hätääntyä kun huomasi, että muut jo ravasivat.
- Thore on aika laiska hevonen, Maria. Anna uudestaan pohkeita, sanoin tytölle ja hän totteli. Thore huokaisi ja alkoi ravata. Hölkkäsin sen vierellä. Onneksi Thoren askeleet näyttivät melko tasaisilta, eikä Marialla ollut ongelmia pysyä sen kyydissä harjoitusravissakaan.

- Nyt aletaan keventää. Keventäminen tarkoittaa sitä, että joka toisella askeleella istutaan satulaan ja joka toisella askeleella noustaan siitä ylös, Mette kertasi.
- Hyvä Maria, juuri noin! kehuin tyttöä, joka kevensi Thoren selässä oikein hienosti. Kohta Mette pyysi ratsastajia hiljentämään käyntiin. Maria osasikin ihan itse hidastaa Thoren käyntiin.

Lopputunnista Mette neuvoi, miten tehdään voltteja ja muita reittejä kentällä. Maria osasi hienosti kääntää Thoren voltille, eikä minun tarvinnut kuin kävellä. Myös suunnanvaihtoa harjoiteltiin täyskaarron avulla. Siinä tytölle meinasi iskeä pienoinen paniikki, mutta selvisimme siitä, kun neuvoin, miten Thorea pitää ohjata. Loppukäynneissä irrotin riimunnarun Thoren suitsista, ja annoin tytön ratsastaa itse. Maria oli oikein onnellisen näköinen kun huomasi, että osaa ohjata Thorea ilman taluttajaa! Kävelin kuitenkin vielä vierellä.

- Noniin! Nyt tulkaa kaartoon, Mette sanoi ja Maria osasi ohjata Thoren kaartoon ihan itse! Häkeltyneen onnellinen tyttö taputti Thorea kaulalle ja autoin hänet alas sen selästä.

- Ihana Thore! Maria huudahti, ja silitti sen päätä iloisen näköisenä. Minulle itsellenikin tuli hyvä mieli – muiden auttaminen on ihanaa!

---------------------------------
J: Juuri tässä alkeistuntilaisten auttamisessa on kyse, kiitoksia hienosta tarinasta ja hyvästä työstä! Varusteet tosiaan tuppaavat mysteerisesti keräämään pinnoillensa kauniin mutakuorrutuksen, jos syystä tai toisesta Mette päättää tunnit pitää liejuisella kentällä eikä maneesin kuivalla pohjalla. Ei tässä voi edes kirjoitusvirheistä nalkuttaa kun niitä en itse löytänyt, joten lyhyeksi ja positiiviseksi jäi tämäkin kommentti :D

Tulin tallille aamulla ja tutustuin ensin pihapiiriin. Löysin Thoren pihatosta, minun onneksi se on helppo tunnistaa näin alussa. Otin riimunnarun aidan reunasta ja menin pihattoon. Thor möllötteli laiskasti pois päin. Kävelin reippaasti sen luo ja nappasin sen kiinni. Avasin portin ja suljin perässä. Ruuna käveli hitaasti ja pää alhaalla perässäni. Hoputin sitä hieman, mutta se ei näyttänyt vaikuttavan siihen. Lähdin hölkkäämän hitaasti vierellä ja huitasin riimunnarun päätä ilmassa. Ruuna innostui mukaan. Ravasimme hissukseen tallia kohti. Thorin pää ei eenää laahustanut mukana, vaan oli ylhäällä ja korvat innokkaana hörössä.
Okei, ehkä huijasin vähän.. :D Pidin porkkanaa vasemmassa kädessä Thorin tuvan lähettyvillä ja oikealla kädellä tautin sitä. Siitä herkusta se innostui, mutta eipä tuo haittaa.
Siirryimme käyntiin ja katkaisin porkkanasta pienen palan palkinnoksi tälle herralle.
Tallissa vein sen pesarille. Thor oli selvästi piehtaroinut, sillä oli pölyinen ja ylinpäätänsä likainen siinä seistessään. Hain harjapakin ja kaivoin sieltä pyörysukan. Aloin putsaamaan Thoria pyörivin ottein, jolloin irtokarvat ja pöly tulivat pinnalle. Vaihdoin pölyharjaan ja sillä putsasin irtokarvat ja pölyt pois. Putsasin kaviot ja siistin hänän ja harjan. Nyt se oli puhdas, vielä. Siirsin Thorin käytävälle seisomaan ja siivosin pesarin jäljistämme. Vein Thorin takaisin pihattoon.
Tämä oli tälläinen tutustumisreissu, ensi kerralla menen kentälle taluttamaan/juoksuttamaan :)

---------------------------------
J: Oikein mukiinmenevä ensimmäinen hoitotarina. Muista kuitenkin, että tämän vuonisherran nimi on nimenomaan Thore, ei Thor. Hymiöt eivät myöskään kuulu hoitotarinoiden tekstien sekaan, niitä voi ripotella esimerkiksi kuvien yhteyteen "kuvatekstin" joukkoon. Lukaise myös uudestaan läpi topa hoitotasoista, sillä näin varhaisessa vaiheessa hoitajat eivät saa liikuttaa hoitsujaan missään muodossa (edes taluttamalla tai juoksuttamalla). Tulipas jotenkin negatiivisen oloinen kommentti, joka tapauksessa tervetuloa Hiirengin tallijengiin, toivottavasti koet Thoren (ja tietysti muiden tallilaisten) kanssa vielä monia hoitohetkiä (:

13. marraskuuta - Isänpäivän huumaa

Isänpäiväkahvit oli jo juotu ja kakut syöty, kun hiipparoin Hiirenkiin vievää tietä pitkin kohti tallia. Vatsassani kutkutti jännityksestä johtuen, sillä tänään olin päättänyt ratsastaa Thorella ilman valvontaa. Viimeksi, kun olin käynyt hoitamassa Thorea, Jenny oli tullut kertomaan, että saisin ratsastaa sillä sunnuntaisin. Ilollani ei ollut ollut rajoja, ja Jennykin huomasi sen, kun pompin ympäri satulahuonetta kuin hullu! Ajatellessani asiaa matka hujahti ihmeellisen nopeasti, ja kohta meinasinkin ajatuksissani törmätä tallin oveen! Naureskelin itsekseni hajamielisyydelleni, ja kipaisinkin hakemaan tallista riimunnarun että saisin Thoren kiinni pihatosta.

Tie oli yhtä kuravelliä, kun kipitin kohti Thoren ja Rassen tarhaa. Irvistin kuraiselle tielle, kuin olisin sillä saanut sen kuivumaan. Tullessani pihaton portille nostin katseeni maasta, ja edessäni oleva näky sai minut ensin hieraisemaan silmiäni, ja sen jälkeen pysähtymään järkytyksestä. Edessäni seisoi kaksi mutahirviötä, joita ei ensi näkemältä pystynyt tunnistamaan hevosiksi. Niiden silmät tuntuivat olevan ainoat kohdat, joissa ei ollut mutaa.

- EIIIII, THOREEEE! sain vinkaistua, ja edessäni seisova kurainen otus katsoi minua kysyvästi.
- Voi pölvästi, taisit tietää joutuvas tänään töihin. Miulta menee hirmusesti aikaa, että saahaan siut puhtaaks! henkäisin ruunalle, joka tuijotti minua niin kuin ei olisi tiennyt, miksi hermoilin. Huokaisin ja lähdin taluttamaan ruunaa kohti tallia, jotta voisin viedä sen tyhjään karsinaan harjattavaksi.

Tallinkäytävällä törmäsin Jennyyn, joka pysähtyi oitis meidät nähdessään.

- Voi pyhä Sylvi, minkä näkönen hevonen. Taitaa olla pihatossa pari märkää kohtaa… Jenny huokaisi ja katsahti vielä kuran peittämään Thoreen.
- Ai taitaa! Rasse on samassa kunnossa, onnea vaan sille, joka pääsee harjaamaan sen.
- Voi persus, taitaa olla mun heiniä. Haenpa sen, kunhan oon hoitanu ensin pari juttua. Meinasitko muuten Thoren selkään?
- Joo, se olis tarkotus. Vähän jännittää, vaikka oonhan mä sillä yhesti ratsastanu. Mutta en ilman valvontaa, hehkutin Jennylle, joka hymyili minulle takaisin.
- Joops. Mutta miepä menen nyt tästä, heippa! Jenny huikkasi, ja heilautin kättäni. Talutin Thoren karsinaan, jonne olimme olleet matkalla ennen kuin Jenny oli tullut juttelemaan. Sitten hain harjapakin, huokaisin syvään ja aloin ruopata Thoresta hevosen näköistä.

Harjausurakkani kesti noin 40 minuuttia, vaikka en harjannutkaan kuin enimmäkseen päätä ja kohtaa, johon satula tulee. Tiesin ruunan kuitenkin sotkevan itsensä uudestaan harjausyrityksistäni huolimatta, joten koin paremmaksi keskittyä ulkonäön sijasta siihen, etteivät suitset tai satula hiertäisi Thorea lian takia. Varustuksen jälkeen päätin, että lähdemme märän kentän sijasta maneesiin, ja kipaisinkin hakemaan kypärän päähäni. Sitten olimme valmiina lähtemään kohti maneesia.

Maneesissa talutin Thoren kaartoon, nostin ohjat sen kaulan yli ja siirryin kiristämään satulavyötä vielä vähän. Sitten laskin jalustimet ja nousin selkään. Kokeilin kiristää vyötä vielä selästä käsin, ja se kiristyikin vielä reiän verran. Olinkin jo valmis lähtemään liikkeelle, ja painoin pohkeeni Thoren kylkiin. Ruuna lähti laiskasti liikkeelle, ja päätinkin, että tänään tehtäisiin kunnon reippailutreenit joka tarkoitti ikävä kyllä Thoren kannalta sitä, että se saisi liikkua niin rivakasti kun ikinä kintuistaan kykeni. Olin tarkistanut tuntilistasta, että ruuna ei ollut ollut viikon aikana kuin parilla tunnilla, joten energiaa sillä riittäisi – ainakin silloin, kun energian saisi metsästettyä sen läskimahan alta esille. Hoputin siis ruunaa kävelemään nopeammin, ja huokaisten se lisäsi vauhtia hieman, tosin hidastaen hetken päästä uudestaan.

Käveltyämme mielestämme tarpeeksi otin ohjat käteen, ja pyysin ruunaa liikkumaan rivakammin ja oikein päin. Työskentelimme volteilla ja ympyröillä käynnissä, ennen kuin siirryimme raviin. Aluksi Thore oli inhottavan tahmea, joten päätin tehdä keskihalkaisijalla temponlisäyksiä. Sainkin hoputettua ruunan oikein miellyttävän reippaaseen raviin, ja jatkoin työskentelyä uralla harjoitusravissa. Koen, että hevoset ovat jotenkin reippaampia ja kuuntelevaisempia, kun istun harjoitusravissa enkä kevennä. Jatkoin siis harjoitusravissa istumista, ja mielestäni Thore muuttui jotenkin paremmaksi ratsastaa. Laiska se silti oli, sitä en voi kiistää, mutta hieman edistystä tässä vauhdissa oli tapahtunut.

Ravailtuamme mielestäni tarpeeksi nostin laukan kulmasta. Thore oli aika haluton laukkaamaan, ja tiputteli raville jatkuvasti. Yritin viritellä sitä ”laukkavireeseen”, ja nousinkin pieneen kevyeen istuntaan saadakseni ruunan reipastumaan. Thore tuntui jopa syttyvän laukassa, ja sainkin sen laukkaamaan useamman kierroksen ilman, että se tiputti edes raville. Tyytyväisenä hidastin puuskuttavan möhömahani ravin kautta käyntiin, ja kävelimmekin loppukäyntejä uralla jonkin aikaa. Lopulta ohjasin Thoren kaartoon, jonne se tuntui hakeutuvan erittäin kiitollisena. Löysäsin vyötä, nostin jalustimet, annoin Thorelle oikein kunnon rapsutukset ja taputukset ja lähdimme kävelemään kohti tallia.

Tallinkäytävällä odotti mutainen Rasse ja vielä mutaisempi Jenny.

- Jenny, mitä ihmettä! kiljahdin, ja Jennykin huomasi minut ja Thoren, kun seisoimme tallin ovella.
- Tuo hemmetin otus onnistu jotenkin taidokkaasti tönäsemään miut nurin siihen pihaton portille, arvaa vaan kaaduinko just siihen kurasimpaan lammikkoon.
- Ei oo totta! nauroin, ja Jenny mulkoili minua perin vihaisena. Hetken päästä hymy alkoi kareilla tytön huulilla, ja lopuksi nauroimme kumpikin täyttä häkää Rasselle. Se mulkoili meitä varsin oudoksuen, ’’onko noilla kaikki ihan ok?’’
- Oota riisun Thoren varusteet, ja tuun auttaa sitten sua ton otuksen harjaamisessa, että saat sen edes puhistettua.
- Kiitti, Jenny huikkasi ja jatkoi kuivuneen kuran harjaamista. Hiipparoin Thoren kanssa karsinaan, riisuin sen varusteet ja vein ne odottamaan satulahuoneeseen. Sitten harjasin Thoren, joka ei yllätyksekseni ollut juurikaan hikinen. Jätin sen kuitenkin sisälle kuivumaan, ja nappasin Rassen harjan. Yhdessä saimme nopeasti harjattua Rassen edes siedettävään kuntoon, ja kohta veimmekin Thoren ja Rassen pihattoon.

- Kohta ne on samannäkösiä kun ennen harjausta, Jenny huokaisi ja katsoi minua.
- No niin on, mutta tulipahan harjattua! naurahdin, ja hiipparoimme takaisin talliin.

- Autoit mua harjaan Rassen, joten mie voinkin siistiä tuon satulan, Jenny virnisti ja nappasi Thoren satulan. Tehtäväkseni jäikin siis pestä kuolaimet vedellä, nahkaosat ’’saippualla’’ ja paketoida suitset. Pian olinkin valmis, ja hipsin kotiin.

---------------------------------
J: Kuten sulta jo osasin odottaa, aivan ihana tarina ja omaan silmääni myös virheetön. Tarinassa oli sekä "vakavempia teoriaosioita" (esim. hoitohetki ja ratsastus) kuten myös selkeästi humoristisempia kohtia ja näiden tapahtumien vuorottelu loi tarinaan mukavan vaihtelevan tunnelman. Eipä tässä mitään negatiivista nyt tule mieleen, vinkkinä vain että Thoreen saa helpommin liikettä raipan avulla :D

Tällainen minitarina jossa on varmasti kirjoitusvirheitä, en tykkää tästä läppäristä!!

2. joulukuuta - Pitkästä aikaa!

Tänään pompin pitkästä aikaa Hiirenkiin hoitamaan iki-ihanaa Thorea! Minulla olikin ollut jo ikävä sitä pientä karvapulleroa. Mennessäni riimunnarun kanssa Thoren ja Rassen pihatolle, Thore mussutti heinää. Huomatessaan minut se nosti päänsä, käveli portille ja hörähti. Ihan oikeasti, se hörähti minulle (tai taskuilleni täynnä porkkanoita, mutta en siinä tilanteessa osannut ajatella.) Hymy pyrki väkisin huulilleni ja avasin portin osittain päästäkseni sisälle. Thore tunki päänsä syliini ja yritti hamuta taskuistani porkkanoita. Naurahdin ja halasin ruunaa samalla rapsuttaen sitä kaulasta.
- Voi sinua höpsöä pientä pulleroa, voi sinua... hymyilin, ja puhuin ruunalle. Se kuunteli tarkkaavaisena jokaista sanaani, ja annoin sille porkkanan. Sitten nappasin sen kiinni ja lähdimme kävelemään tallia kohti.

Tallissa harjasin Thoren oikein huolellisesti, vaikka se ei ollut ollenkaan likainen. Luminen se kyllä oli, mutta lumet oli helppo saada pois sen turkista muutamalla harjanvedolla. Tänään ei ollut ratsastuspäivä, joten pähkäilin, mitä voisimme tehdä.
- Thore, lähdettäiskö pienelle kävelylenkille maastoon? kysyin ruunalta, joka oli harjaukseni aikana torkahtanut. Se näytti onnelliselta lörpyttäessään alahuultaan hassunkurisen näköisenä! Naurahdin ruunan hupaisalle ilmeelle, ja se avasi silmänsä ja höristi korviaan.
- Maastoon siis.

Talvinen luonto oli uskomattoman kaunis. Lunta oli paljon, ja puiden oksat olivat taipuneet valtavan lumimassan alla. Kävelimme rauhalliseen tahtiin Hiirengin maastoissa. Kummankin hengitys höyrysi. Thoren karva oli aivan kuin jääkarhulla, ja en voinut olla koskettamatta sitä. Thore vilkaisi minua kysyvästi mutta höristi sitten korviaan. Se pysähtyi yllättäen ja meinasin törmätä siihen, kun vilkuilin samalla metsään. Thore ei välittänyt toilailustani, vaan tuijotti herkeämättä tien toiselle puolelle metsään. Samassa hillittömän lihava orava hyppäsi puuhun, kipitti tien yli kaartuneen oksan yli ja hyppäsi toiseen puuhun. Kuten arvata saattoi, seisoimme juuri oksan alapuolella ja kiljahtaen hyppäsin sivummas, kun oksan kaikki lumet tipahtivat alas oravan ponnistusvoiman johdosta. Thore ei ollut liikkeissään yhtä nopea kuin minä, joten suurin osa lumista tipahtikin sen selkään. Myös minä sain osani lumiryöpystä, vaikka yritinkin siirtyä alta pois. Valitettavasti väistöliikkeeni ei ollut kovinkaan onnistunut, sillä liukastuin ja seuraavana hetkenä huomasinkin istuvani lumisena keskellä tietä, lumipallolta näyttävä otus vieressäni. Thore vilkaisi minua kyllästyneen näköisenä ja ravisti lumet päältään - valitettavasti minun päälleni. Hypähdin kiljahtaen ylös ja Thore tuijotti minua erittäin huvittuneen näköisenä. Sen haukotus näytti aivan naurulta.
- Voi hitto sun kanssas! puuskahdin, ja lopulta en voinut olla nauramatta. Lähdimme kävelemään kohti tallia.

Tallinpihalla puistelin loputkin lumet päältäni pois, ja menimme talliin. Siellä harjasin Thorestakin turhat lumet pois ja mieleni teki kovasti selvittää sen paksua häntää! Ennen sitä hain Thorelle vähän heiniä nokan eteen, ettei sen tarvitsisi tylsistyneenä ja nälissään vain seisoa. Ryhdyin selvittelemään häntää.

Puolituntia myöhemmin talutin Thoren takaisin pihattoon.
- Heippa, karvamonsteri! Tuun pian taas kattomaan sua, sanoin Thorelle rapsuttaen samalla sen päätä. Tarjosin ruunalle vielä pienen palan porkkanaa, jonka se rouskutti hyvillä mielin. Sitten lähdin kävelemään kotiin.

---------------------------------
J: Eihän tämä mikään minitarina ole, enkä kyllä virheitäkään löytänyt. Kiva kun käväisitte lumipesulla metsän suojassa, tosin olisi sitä lunta löytynyt ihan Hiirengin pihastakin :D Taisitkin nähdä sen samaisen ruoka-aikaan pihatossa olleen oravan, joka jakaa aamukaurat Rassen kanssa (en tosin tajua miten se issikka on onnistunut tuollaista ruokaseuraa löytämään...)

14. joulukuuta - Joulun tunnen kohta tulevan... (minitarina)

- Moikka! hihkaisin Jennylle, joka lakaisi tallin käytävää, kun hyppelin sisälle purevasta pakkasilmasta.
- Moi, risu! Mitäs kuuluu? Jenny kysyi hymyillen, ja naurahti huomatessaan innokkaan ilmeeni.
- Mistäs nyt tuulee?
- Thorea meen hoitelemaan, hymyilin ja kipitin satulahuoneen ovelle katsomaan tuntilistaa.
- Jaahas, Thore ei tänään mene tunnille, hehkutin ja katosin satulahuoneeseen hääräämään. Haettuani harjapakin jo valmiiksi, hain itse päätähden, Thoren.

Kävellessäni pihatolle huomasin jotain sangen omituista. Rasse pomppi ympäriinsä villisti, ja Thore seisoi tuijottaen heinäkasaa. Lähempi tarkastelu näytti, että THE LÄSKI ORAVA oli palannut! Se kömpi heinäkasassa etsien syötävää, ja Thore tuijotti sitä varsin murhaavasti - kehtaakin tonkia ruuassa! Seisoin mykistyneenä portilla ja tuijotin oravaa - ei ole totta! Samassa Thore päästi ihmeellisen vinkaisun ja loikkasi pukitellen (no, laiskasti Thore-tyyliin) Rassen luokse. Katsoin, kun orava kipitti metsään ja otukset riehuivat vähän aikaa. Thore ei jaksanut kuitenkaan pomppia erityisen pitkään, joten pian se löntysteli portille. Ilmeeni oli arvatenkin erittäin ällistynyt, ja Thorekin vilkaisi minua oudosti.

- Hei risu, mihin sä laitoit se...heeii, miks oot noin oudon näkönen? Jenny tivasi astuessani talliin Thoren edellä.
- No kun... siis... SE ORAVA ON TAAS TÄÄLLÄ. Ja Thore PUKITTI ja LAUKKAS, mitä ihmettä, onko se ruvennu dieetille vai häviskö viimenenkin aivosolu?
- Luupää se on aina ollu, siitä ei pääse mihinkää, mutta toi ei oo kyllä mitenkään Thoremaista. Ja toi orava, mitä hittoa! Jenny naurahti ja taputti Thorea kaulalle.
- Luonnossa vain läskeimmät selviävät, virnistin ja aloin harjata Thorea.

Siistin ruunan oikein nätiksi (okei, niin nätiksi kun läskin, pörröisen vuonoruunan voi tehdä) ja palautin sen herkkujen kera takaisin pihattoon. Rasse hermoili vieläkin oravan takia, mutta arvelin sen rauhoittuvan pian. Annoin molemmille tasapuolisuuden nimissä pari porkkanaa ja hipsin kotiin.

---------------------------------
J: The Ylläpitäjä analysoi merkinnän olevan jotain tarinan ja päiväkirjamerkinnän sekoitusta ja myöntää nauraneensa TLO:lle (The Läski Orava) aika pahasti. Harmi ettei sulla ollut kameraa mukana, olisi varmasti tullut hyviä kuvia :D Tämän nauramisen jälkeen mulla ei ole mitään chanceja kommentoida tätä pokkana.

21.joulukuuta - Käyntimaaston taikaa ♥

- LUNTA TULVILLAAAAAAN ON RAIKAS TALVISÄÄÄÄ, EI LIINAKKOMMEKAAN... Hei Thore, sullon vääränvärinen harja!
- Risu oikeesti, nyt hilijoo!

Ajatella, miten nopeasti vuosi olikaan kulunut! Olin kuluneena vuonna saanut tutustua moniin ihaniin ihmisiin sekä hevosiin, mistä olin varsin kiitollinen. Herkesin ajatuksistani, kun serkkuni Ulrika jatkoi höpöttämistään vieressäni. Ulrika oli kaksi vuotta nuorempi kuin minä ja olimmekin tunteneet toisemme jo aivan vauvoista saakka! Tätini Marjatta ja hänen perheensä (sekä lukemattomat muut sukulaisemme) olivat majoittautuneet meille joulunviettoon jo hyvissä ajoin! Ja mikä parasta, Ulrika oli raahannut meille mukanaan gotlanninrussinsa Navajon ja piskuisen tilastohevosen, jonka kutsumanimi olikin Olivia. Isä oli ahkeroinut nikkaroidessaan vanhaan navettaamme muutaman tilapäiskarsinan. Ulkoilemaan hevoset pääsivät ystävällisen naapurin vanhoihin hevosaitoihin! Matkamme johtikin kohti Hiirenkiä ja Thore-ruunaa, josta innokas serkkuni halusi kuulla aivan kaiken matkan aikana. Serkku ei tosin ollut liikenteessä jalan, vaan hän ratsasti Navajolla.

- Hah, orjuutusta! Toinen vaan ratsastaa ja mä joudun kävelee! puuskahdin hyväntuulisesti, ja nauroin Ulrikan muka omahyväiselle ilmeelle.
- Saat sit ratsastaa tän teille takasin. Mutta hei, onko toi se Hiirenki! Ulrika riemastui huomatessaan tallille johtavan tien ja Suen, joka hyöri tallin pihalla.
- Sepä se, tervetuloa hullujen paratiisiin!

Tallinpihalla Ulrika laskeutui Navajon selästä ja löysäsi satulavyötä. Ruuna tuijotti tarhoja korvat hörössä, ja hirnahteli innokkaana muille hevosille.
- Haha, ukko on ihan sekasin! Ulrika naurahti, ja rapsutti Navajoa kaulalle.

- Moikka! kuului takaamme, ja käännyin katsomaan tulijaa. Iiskala seisoi takanamme Niaa taluttaen. Navajo tunki oitis tervehtimään isoa pv-tammaa, mutta Nia ei näyttänyt iloiselta pienen karvapalleron nähdessään.
- Moi Iiskala! Ootko ratsastamaan menossa?
- Joo, olis tarkotus. Kukas tämä pallero on?
- Niin, tossa on mun serkku Ulrika ja tässä on sen poni Navajo. Ihan ylikiltti otus, mutta silti löytyy vauhtia tarpeen tullen.
- Söpö se on, mutta Nia ei taida oikein innostua, Iiskala naurahti ja vilkaisi tammaansa joka nyrpisteli ja luimi pienelle ponille.
- Mutta myö mennään nyt talliin, moi! huikkasin Iiskalalle ja hymyilin.
- Moi, Iiskala vilkutti ja käveli tammansa kanssa pois. Siirryimmekin talliin Navajon ja Ulrikan kanssa.

Tallissa törmäsimme Ellaan ja Ruusaan, jota Ella harjaili iloisen näköisenä. Huomatessaan meidät hän näytti hämmästyneeltä.

- Moi risu! Mikäs hevonen toi on? En oo ainakaan ennen nähny Hiirengissä.
- Moi! Mun serkun hevonen Navajo.
Samassa Jianka kurkisti satulahuoneesta uteliaan näköisenä.
- Mikä hevonen?
- Tämä tässä, serkkuni hevonen Navajo.
- OOOI miten suloinen! Jianka huudahti ja tuli oitis rapsuttamaan Navajoa, joka näytti selvästi tyytyväiseltä saamaansa huomioon. Hetken rapsuttelimme ja juttelimme, ja Jiankan piti lähteä jatkamaan varusteiden puhdistusta.

- Käy laittamassa Navajo johonki tyhjään karsinaan, niin mie haen Thoren ulkoo, sanoin Ulrikalle ja kipitin hakemaan Thorea pihatosta.

Ruuna seisoi minua portilla vastassa, kun tulin. Se hörähti minulle (sydäntäsärkevän ihana ääni!), mutta mussutti samalla tyylilleen uskollisena heinätuppoa suussaan.
- Hölömö! naurahdin, ja silitin Thoren paksua talvikarkaa. Sitten nappasin sen kiinni, ja kipitimme kohti tallia.

Navajo hörähti hermostuneesti Thorelle, ja annoimme niiden nuuhkia toisiaan karsinan läpi. Thoren kiinnostus lopahti melko nopeasti, ja vein sen käytävälle harjattavaksi.
- En saa tänään ratsastaa Thorella, mutta lähdetäänkö kävelylenkille? Voit ratsastaa Navajolla tai taluttaa sitä, mutta mennään vaan käyntiä.
- Voin taluttaa sitä, otan vaan satulan pois, Ulrika vastasi ja ennen kuin hän oli edes lopettanut lausettaan, satulavyö oli jo auki. Lähdimmekin kävelemään Hiirengin maastoihin.

Ilma oli ihana, ja pieni pakkanen puri poskia! Thore vaikutti varsin innostuneelta ja kuikuili Navajon suuntaan. Ruunat näyttivät olevan varsin hyvää pataa keskenään! Pölötimme maastolenkin aikana sitä sun tätä, ja innostuin jopa hoilaamaan joululauluja (Ulrikan kauhuksi...)

- RISU! EIIII, oikeesti nyt suu kiinni.
- En! virnistin muka kärsivän näköiselle Ulrikalle, joka repesi totaalisesti Joulupukki- lauluesitykselleni. Pian päätimme kääntyä takaisin kohti Hiirenkiä.

- Voinko auttaa Thoren harjaamisessa? Ulrika kysyi, kun oli vienyt Navajon tyhjään karsinaan.
- Joo, tuu vaan. Ota siitä joku harja.
Yhdessä harjailimme ruunaa (jossa ei kyllä oikein harjattavaa ollut), mutta se oli niin kivaa sekä ruunan että meidän mielestä. Thore rupesi torkkumaan harjailun aikana, ja näytti nyrpeältä, kun herätin sen. Sitten se tajusi pääsevänsä heinäkasalle pihattoon, ja eikös polleen tullut puhtia! Ulrika jäi satuloimaan Navajoa sillä aikaa, kun vein Thoren pihattoon. Rapsuttelin sitä hetken portilla ja annoin sille leivänkannikan.

- Heippa, Thore. Nähdään huomenna! hyvästelin ruunan, ja kipitin takaisin tallin pihalle.

- Ota kypärä, Ulrika tarjosi, ja nousin Navajon selkään.

---------------------------------
J: Kiva saada muualtakin vieraita Hiirenkiin, mutta täytyy sanoa, että täysin vierasta hevosta en olisi talliin asti tuonut (olisi sitten vaikka kuinka terve, saattaahan meidänkin hevosilla olla ties mikä virus :'D) saatika karsinaan. Huutomerkkejä käytit tarinassa ehkä liikaakin, jotkin toteamukset olisivat käyneet sellaisenaan pelkällä pisteen lopetuksellakin. Puheen ja välimerkin jälkeen kirjoitettava teksti alkaa isolla alkukirjaimella (mm. "En! virnistin..." -> "En! Virnistin..." paitsi jos olisit kirjoittanut "En, virnistin..."), mutta muuten taisin löytää vain yhden kirjoitusvirheen (talvikarkaa -> talvikarvaa). Idealtaan kuitenkin hyvä tarina, jonka juoni eteni hyvää vauhtia. (: