25.11: Suklaapallon lumiseikkailutKiituri-Hefina nauttii ensilumesta tarhassaan.- OU MAI GAAD LUNTA!!!! Joku nimeltä mainitsematon tyyppi kiljui herätessään aamulla ja katsoessaan ulos huoneensa ikkunasta. Lunta oli yön aikana satanut aivan tolkuttoman paljon ja pakkastakin oli viitisentoista astetta. Sue intoutui riehumisestani ja alkoi haukkumaan villisti pyörien jaloissani.
- Nyt ei Sue kerkee, pitää mennä tekee aamutalli ja päästää hepat pihalle et neki saa nauttia ensilumesta. Koira katsoi minua läähättäen pää hieman kallellaan ja outoa kyllä meni sitten takaisin koriinsa lepäämään ja seurailemaan puuhiani. Puin reippaasti päälleni, en tietenkään unohtanut ihania villasukkiani tai aitoa islantilaista villapaitaani, joka oli minulle oikea aarre.
- Mennään Sue, sanoin collielle joka pinkaisi ylös koristaan ja menimme kilpaa portaat alas alakertaan. Vanhempani olivat molemmat syömässä aamupalaa.
- Jättäkää nyt mullekki jotain! Ulkona on muuten törkeesti lunta, mä pääsen kohta kiduttamaan orji-- tai siis hoitajia ja viemään niitä ilman satulaa hankilaukkailemaan. Punoin katalia juonia hoitajien päänmenoksi samalla kun voitelin itselleni leipää.
- Älä nyt sentään tapa niitä Jenny, ilmasta työvoimaa ei ihan niin vaan löydykää, isäni sanoi minulle virnistäen.
- Juujuu, enen, sanoin rennosti ja virnistelin takaisin.
- Hevoset on muuten jo saanut aamuruuat, varmaan odottelevat jo ulos pääsyä. Äiti sanoi minulle ja alkoi korjaamaan tavaroita pois pöydältä.
- Mhinfä? Hhootsngä anghtanu miille njo nghuua? Katsoin hämmentyneenä äitiäni ja kiireesti söin leipääni samalla.
- Ton takia ruoka suussa ei puhuta, en saa sun puheestas mitään selvää, äitini töksäytti eikä selkeästi pitänyt erittäin hyvistä pöytätavoistani. Nielin leivän ja esitin kysymykseni uudelleen.
- Niin siis sä oot antanu niille jo ruuan?
- Joo oon, en mä sulle nyt aina haluu antaa kunniaa mennä herättelee hevosia ja ottamaan vastaan Herkon aamuhörinät.
- Höh, ilkee. Ne hörinät on mun, sanoin ja mukamas mökötin. Söin leipäni loppuun ja join vielä maidot lasistani.
- Kiitos.
- Ole hyvä.
- Bröööööh. Röyhtäsin kovaan ääneen ja isäni alkoi nauraa.
- Jenny! Äitini huudahti mutta yhtyi lopulta mukaan nauruumme.
- Sueeee, kutsuin koiraa noustessani pöydästä. Koira kipitti luokseni ja odotti innokkaasti ovella laittaessani talvilenkkareitani jalkaan. Sidoin huiviini vielä kaulahuivin, nappasin lapaset mukaan ja nakkasin pipon päähäni - tämä tyttöhän ei mitään takkia käytä - ja suuntasimme Suen kanssa ulos. Matka talliin kävi nopeasti kilpajuoksun avulla, jonka Sue voitti. Syytän sitä tolkutonta lumen määrää. Tänään pitäisi heti tarhauksen jälkeen aurata piha.
- Huomenta meetvurstit! Huudahdin päästyäni sisälle talliin. Sue halusi välttämättä jäädä lumeen leikkimään, joten en pakottanut sitä tulemaan talliin. Kipitin innokkaasti odottavien päiden ohi vintille noutamaan loimia, jotka järkevänä raahasin kaikki kerralla alas, heitin lattialle odottamaan ja yksi kerrallaan kävin pukemassa loimet hevosille, jotka herkkiksinä niitä pakkasessa tarvitsivat. Vein lähes kaikki hevoset pareittan (kaksi hevosta kerralla) ulos, mikä ei ollutkaan ihan järkevä päätös, sillä hevoset todella riehaantuivat lumesta. Oli myös niitä nirppanokkia, kuten Juverna ja Ex, jotka olisivat mieluummin jääneet sisälle talliin kuin menneet ällöön ja kylmään lumeen. Gjeske jäi talliin yksin huutelemaan, tammalla olisi nimittäin töitä ennen tarhaan pääsyä. Parin tunnin aurausurakan ja tamman tallissa kuivattelun jälkeen Gjeske lopulta pääsi nauttimaan lumesta ihan omalla tavallaan. Tamma menikin heti piehtaroimaan ja jäin seurailemaan sen puuhailuja. Sue viihdytti itseään ottamalla lunta suuhunsa ja heittämällä sitä ilmaan, juosten sen perässä ja napaten sitten taas lentävän lumikökön ilmassa suuhunsa. Juverna synkisteli keskellä tarhaa samalla kun Velho ja Gjeske rapsuttelivat toisiaan. Viereisessä tarhassa Hefina juoksenteli ilman loimea Ruusan kanssa ja... Hetkonen, mitä? Hefinalla ei ollut loimea? Olin aivan varmasti loimittanut tamman ennen tarhausta. Missäs pirussa se... Jaahas. Tarhan nurkassa riekaleina ja yhtenä myttynä. Marssin talliin hakemaan toisen loimen, jonka jälkeen marssin takaisin ulos ja puikahdin tarhaan.
- Oot säki kyl yks riiviöponi senki suklaapallo, sä et oo ku Ruusa, sä tarviit loimen. Nalkutin ponille loimittaessani sitä uudelleen. Hefina seisoi kiltisti paikoillaan ja nyppi hieman loimeaan. Mulkaisin tammaa ja yllättäen se tajusi vihjeeni ja lopetti nyppimisen. Saadessani soljet kiinni taputin tammaa kiitokseksi ja noudin mytyssä olevan loimen. Aivan kuin sitä olisi yritetty peittääkin, se nimittäin oli lähes kokonaan lumen peitossa. Onneksi loimi olisi helppo ommella taas kasaan, sen tosin päätin jättää äitini vastuulle.
Hupsista, kello alkoikin olemaan jo paljon. Kipitimme Suen kanssa taloon jossa vaihdoin kouluvaatteet päälleni ja kiltisti pakotin isäni viemään minut kouluun. Koulun jälkeen pitäisi sitten liikuttaa Herkko ja Ex, ehkä Brunokin. Pitäisi myös tehdä läksyt ja lukea kokeisiin jajajajajaja...
