Normi päivä mutakuorrutuksella, kiitos
- ATSCHOOOO!! Aivastin niin että räkä lensi. Pyyhkäisin nenää hihallani ja jatkoin harppomista taloltamme tallia kohti. Äiti oli juuri sopivasti kentällä rääkkäämässä jatkotuntilaisia pohkeenväistöharjoituksilla ja Juverna vain sattui olemaan kohdallani kun aivastin. Tammahan siitä veti herneet nenäänsä ja otti valtavan loikan kentän keskelle, yrittipä se vielä pukittaakin, mutta ratsastaja puolivahingossa kiskaisi sopivasti ohjasta, jolloin Juverna päättikin vain huitaista hännällään ja stepata hetken ärtyneenä paikoillaan. Ja tunti jatkui. Itsekin jatkoin vähin äänin matkaani tallin ovien suuntaan ja olin juuri kääntämässä kahvaa kunnes SE näki minut.
- Voi vit... Ei, ei, ET KYLLÄ NYT TUU TÄNNE! Mutta eihän se auttanut. Syyssateet olivat aiheuttaneet mutalammikoita sinne tänne ja tietysti eräs olento rakasti itsensä likaamista. Niin, tuo pieni musta – nyt tosin ruskeansävyinen ällölöllö – olento nyt juoksi rääkätty tennispallo suussaan kohti. Ja sehän olento oli tietysti uskollinen ja rakas perheemme ylivilkas koira Sue, joka tunnetusti laittaa ravan roiskumaan. Ei siis ollut yllätys että tuo mutainen pikkupiski syöksyi suoraan jalkoihini koristellen verkkarini kauniilla mutakuorrutuksella. Kiitos tästä.
Talliin asti päästyäni suunnistin automaattisesti portaita ylös ja rehuhuoneeseen. Ravasin muutamaan otteeseen myös oleskelutilan puolella hakemassa kuumaa vettä pellavan turvotusta varten. Muita aineksia ei vielä lisättäisikään joukkoon, joten jätin pellavat turpoamaan ja siirryin takaisin alakertaan tallin puolelle. Tallin avonainen ovi paljasti auringon jo laskeneen sen verran alas, ettei ilman pihavaloja ulkona juuri mitään nähnyt. Kentällä alettiin selkeästi lopettelemaan tuntia, joten jospa tässä nyt sitten lähtisi hakemaan vaikka hevosia sisälle.
Pyrstötähtipäinen ori odotteli säyseästi aidan tuntumassa sisälle pääsyä ja askelia kuullessaan se piristyi selkeästi.
- Heippa Herkkuli. Mitäs mun miekkonen? Lässyttelin orille avatessani portin lankuista ylimmän ja irrottaessa samalla sähkölangan portin kohdalta jättäen sen roikkumaan ylimmälle lankulle, jotta ne olisi helppo siitä napata. Pujahdin keskimmäisen lankun ali ja kaivoin taskustani sokeripalan, jonka arvoisa ori poimi kädestäni – ei tosin kaikkein herrasmiesmäisimmällä tavalla. Riimun naruineen olin napannut olkapäälleni portin toiselta tolpalta roikkumasta ja sokeripalaa rouskutellessaan pujotin sen Herkon päähän. Portin keskimmäisen ja alimman lankun työntö sivuun ja liikkeelle. Herkko seurasi tapansa mukaan kiltisti perässä, vaikka pitihän sitä tammoille hieman pörhennellä ohi mentäessä. Ponski karsinaan, riimu pois, ovi kiinni ja lukkoon sekä seuraavien hevosten metsästykseen.
Velholla oli ollut pientä yskää viime aikoina, joten ruuna oli pitämässä Exille seuraa viereisessä tarhassa. Ex tosin voitaisiin huoletta tarhata muiden hevosten kanssa, mutta ihmisten turvallisuuden vuoksi tamma tarhataan yksin. Sekunnin ajan harkitsin vieväni kaksikon samaan aikaan talliin, mutta Exin näyttäessä huonoa päivää taas vaihteeksi päätin luopua ajatuksesta. Tamma kertoi selkeästi olevansa haluton tulemaan sisälle, joten talutin Velhon talliin ensin. Ei ollut viisas valinta, sen kyllä tiesin, mutta koska jonkinlaisena masokistina selkeästi rakastan Exin kanssa taistelua, otin riskin, että tamma olisi entistä huonommalla tuulella.
Ja totta kai se oli. Sain jahdata tammaa tarhassa varmaan kymmenisen minuuttia ennen kuin sain sen mokoman kiinni. Yhdellä kädellä availin portin lankkuja ja toisella moukaroin tammaa kun se päätti yrittää syödä käteni. Mutainen sadeloimi kahisi oikein urakalla tamman steppaillessa ja heilautellessa päätään vuoroin taivaisiin ja vuoroin käteni kimppuun. Vihdoinkin sain taisteltua portin auki, mutta seuraavaksi taistelimmekin Exin kanssa siitä, että saako se rynniä portista ulos vai odottaako se lupaa ennen kuin rynnii portista ulos. Tallimatka oli – yllätys yllätys – yhtä tappelua sekin. Ex steppasi ja yritti jälleen tappaa käteni, eikä oma matkalauluni ollut erityisen kaunis:
- Ei. EI!!! Ex perkele nyt loppu!!!
Painimme pitkin tallikäytävää tamman karsinaan, jossa vaadin tammaa pysymään paikoillaan, ennen kuin otin siltä riimun pois. Ihan hetkessä se ei tosin onnistunut, mutta tovin kuluttua Ex lopulta luovutti ja irti päästyään se vielä läksiäisiksi polkaisi etujalallaan turpeet muutenkin mutaisille verkkareilleni. Loput hevoset olivatkin jo sisällä, joten huokaisin ja kipitin iloisesti puhelevien tuntilaisten ohi yläkertaan viimeistelemään gourmet-annokset hevosille. Jätin ruokaämpärit vielä kuitenkin rehuhuoneeseen, hevoset nimittäin tarvitsisivat alkupalaksi iltaheinänsä. Heräsin ajatuksistani lähes törmätessäni tuttuun henkilöön, joka rääkkitunnista väsyneenä hoiperteli ulos varustehuoneesta.
- Yo risu, onks sul kiire mihinkää?
- Eeei, kuin ni?
- Sä. Tuut. Heinänvientireissulle. NYT, sanoin painostavasti mutta kuitenkin selkeästi vitsillä. Tyttö kuitenkin suostui käskyyni ja talsimme heinäladolle. Nappasin seinään nojaamasta suuret kottikärryt ja käskystäni risu teki samoin toisille kottikärryille. Ladoimme kottarit täyteen heinäpaaleja ja lähdimme ensin kohti pihattoa. Kottikärryjen työntäminen ei ollutkaan ihan helppoa, jos yritti väistellä mutalätäköitä ja mutaista hirviötä nimeltä Sue.
- Jätä sä ne kottarit siihen ja ota tästä tää kasa, sanoin päästessämme pihaton eteen ja erotellessani paalista sopivan kasan heinää. Tyttö teki työtä käskettyä ja otti sylistäni heinäkasan. Itselleni erottelin paalista suunnilleen saman kokoisen kasan ja mahdollisimman vähän pudottaen änkeydyin porton keskimmäisen lankun ali, josta tietysti olin aiemmin siirtänyt sähkölangan syrjään. Thore ja Rasse tulivat ahneesti höristen vastaan.
- Älä anna niiden ottaa viel, viedään nää tonne katokseen semmoseen kaukaloon, kyl sä näät sen sit, sanoin ja sylissäni olevaa kasaa pois ahneiden suiden ulottuvilta siirtäen kävelin muovisten liuskojen läpi pihattorakennukseen kohti seinässä kiinni olevaa metallisista putkista väsättyä kaukaloa, jonne myös heinät laskin. Risu kipitti perässäni Thoren ja Rassen parveillessa tytön ympärillä ja sai lopulta itsekin laskettua heinät kaukaloon. Ruunat lähes sysäsivät meidät sivuun kiirehtiessään heinien ääreen, joten lähdimmekin melko pian ulos jatkamaan heinien jakoa. Portit vain kiinni ja tallia kohti.
Hevoset tunnistivat jo kaukaa kottikärryjen äänet ja kärsimätön ja vaativa hörinä täytti tallin. Ex, Juverna ja Ruusa tahdittivat hörinää kuopimalla maata ja samalla paukuttelemalla etujaloillaan karsinan ovea. Jaoimme risun kanssa heinät melko nopeasti ja tyttö kuunteli tarkoin ohjeeni ja varmistelikin välillä, oliko hän ottanut oikean määrän heinää. Kuskasimme urakan päätteeksi kottarit takaisin heinälatoon ja palasimme talliin hakien yläkerrasta valmiit iltasapuskat. Hevoset saivat mutustella heiniään tovin ennen kuin jätimme rehut ämpäreineen hevosten armoille karsinoihin. Thore ja Rasmuskin saivat rehunsa, jäimme tosi syömisen ajaksi vahtimaan, että molemmat söisivät vain omat annoksensa. Lopuksi nappasimme tyhjät ämpärit karsinoista ja pesimme ne. Hetken kuivuttuaan ohjeistin risua ja laitoimme hevosten aamurehut valmiiksi ämpäreihin. Kello alkoi olemaan sen verran paljon, että risun oli aika lähteä kohti kotia. Tytön lähtemisen jälkeen jäin itse vielä lakaisemaan käytäviä ja lukottamaan ovia, kuten myös sulkemaan karsinoiden alasalpoja. Kurkkasin vielä kaikkien karsinoihin ovien yli että kaikki olisi kunnossa, ennen kuin sanoin hevosille hyvät yöt, suljin valot sekä ovet ja talsin pihan toisella puolen sijaitsevaa taloamme kohti. Mutainen Sue juoksi jostain vierelleni ja seurasi minua kotiin. Vielä en siis pääsisikään syömään iltapalaa ja tekemään muita ilta-askareita, ensin pitäisi pestä yksi kappale mutaista koiraa...
